12.1.12

Vuoden ensimmäinen tapahtuma lähtee tästä

Desucon Frostbite on ensimmäistä kertaa täällä ja siksi minunkin tieni vie huomenna Lahteen pakkasesta huolimatta. (Kylmälle allerginen suomalainen tässä hei...)
Alunperin tarkoitukseni oli olla kaukaa viisas, joten olin valinnut tapahtumaan puvun, jossa ei tarvitsisi palella kamalan paljon.
Mutta kas kummaa, sairastuin joulukuussa ja parin viikon sairastaminen siirsi puvun valmistumista parilla viikolla.


Suutarin lapsilla ei ole kenkiä ja kuvaaja ei osaa kuvata wip-kuvia...

Tämän surkean sattumuksen vuoksi päätin sitten kierrättää Taigaa lauantaina ja (pitkästä aikaa) Black Jackia sunnuntaina.
Black Jackin parhaita puolia cosplayn kannalta on nimenomaan hahmon järkevä pukeutuminen joka säähän. Ei palele talvella ja kesällä ei tarvitse pitää koko vaatekertaa päällä.
Taigalle minun olikin sitten hankittava hahmolle sopiva talvitakki, sillä hameessa jäätyminen ei houkutellut yhtään. Onneksi UFF on kiva paikka ja sieltä löytyi kivasti muokattavaksi sopiva takki.

Siitä onkin todella pitkä aika, kun olen viimeksi tehnyt jostakin valmiista vaatteesta osia pukuun.
Yleensä teen t-paidoista lähtien kaikki alusta asti.
Ostetun vaatteen pitäminen häiritsee siksi ainakin tällä hetkellä kamalasti, mutta toisaalta sitten se oli niin helppo prosessi, että ymmärrän hyvin, miksi moni hyödyntää valmiita vaatteita.
Tätä asiaa täytyy ehkä tänä vuonna pohtia enemmänkin...

Joka tapauksessa Frostbitessä näemme ja minua voi käydä tervehtimässä taas kuvauspisteellä ja yleisestikin tapahtumassa.

~AG

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sananvapautta