12.10.11

Epäonnistu cosplayssa

Cosplayssa on helppo epäonnistua.
Siihen on olemassa neljä vaihetta:
Unohtelu, myöhästely, laiskuus ja piittaamattomuus.

Jos unohtaa ostaa peruukin ajoissa,
aloittaa puvun tekemisen ihan liian myöhään,
laiskistuu jo kankaiden leikkaamisen jälkeen
ja käyttää lenkkareita sopivampien kenkien sijaan,
on todennäköisesti epäonnistunut sekä omasta, että muiden mielestä.

Mutta onko se todella niin vaarallista "epäonnistua" cosplayssa?

Unohtelemalla kun välttyy stressiltä, kun kesken olevat asiat ja vaiheessa olevat suunnitelmat eivät vaivaa jatkuvasti ja pystyy keskittymään tekemiseenkin sitten paremmin, kun sen aika tulee.

Myöhästelemällä ainakin tulee asiat tehtyä kerralla yhtä aikaa putkessa, eikä sitten välissä ehdi unohtaa mitä tuli suunniteltua joskus viisi kuukautta sitten pukua aloittaessa vaan kaikki pysyy tuoreena muistissa ja puvun edistymistäkin on helpompi seurata.

Laiskuus taas auttaa kehittämää uusia, helppoja ja nopeita ideoita vanhojen, vaikeiden ja aikaa vievien ratkaisujen tilalle. Yksinkertaiset keinot eivät ole sen huonompia kuin haastavammatkaan, joskus ne ovat jopa parempia.

Piittaamattomuuden hyvä puoli on, ettei välitä ihan jokaisesta pikkuisesta yksityiskohdasta, jolloin säästyy paljolta päänsäryltä ja kokonaisuus voi näyttää silti hyvältä, vaikka joitain asioita ei huomioon olekaan otettu.

Tänään tosiaan juhlitaan epäonnistumista ja koska itselleni epäonnistuminen on hyvin arka paikka ja suuri häpeän aihe, päätin kirjoittaa tämän blogin ja miettiä mitä hyvää epäonnistumisesta seuraa.

Itse olen aivan hirveä stressi-pallo, jonka on pakko aloittaa pukunsa vuotta aikaisemmin ja jonka täytyy mennä aina vaikeamman kautta ja joka tuijottaa reffejään suurennuslasin kanssa... Ja kärsin sitten stressistä ja muusta henkisestä piinasta enemmän kuin laki oikeasti sallii.
Se ei ehkä näy puvussa yhtä helposti kuin huolittelematon helma, mutta siitä koituukin henkistä taakkaa, joka on vaikeammin korjattavissa kuin se helma.

Joten on hyvä muistaa ottaa rennosti oman harrastuksensa parissa, antaa kaikkien kukkien kukkia ja hyväksyä sekä omansa, että muiden mokat.
Kyse kun ei niinkään ole mokaamisesta vaan asioiden eri tavalla tekemisestä.
Epäonnistua saa ja PITÄÄ.

~AG

2 kommenttia:

  1. No baww, aivan ihana merkintä. Tuli jotenkin tosi hyvä mieli. ;w;
    Täyttä asiaa ja aina pitää muistaa sekin, että siihen yhteen onnistumiseen voidaan vaatia tuhansiakin epäonnistumisia.

    VastaaPoista
  2. En olekaan taas tosiaan hetkeen blogiasi lueskellut, mutta nyt tulin päivittämään itseni, ja pakko sanoa että blogiasi on vaan ihana lukea. Teksti on sujuvaa ja aiheet mielenkiintoisia ja jaksat kantaa ne aina loppuun saakka.
    Varsinkin tämä postaus on nannaa ja iloa silmilleni, koska kun olen vierestä cosplaytaipalettasi katsellut ja ollut siinä jonkin verran mukanakin, niin on ihana nähdä että olet todella kasvanut siitä cossaajasta, joka mietti voiko edes lähteä coniin kun puvusta puuttuu se pieni osanen. Voihan sitä, koska sitten ensi kerralla onnistuu paremmin kun oppii virheestään.
    Kiitos että pidät tätä mahtavaa blogia ystäväni<3 Eikä se postauksien hitaus haittaa, jokainen kirjoittelee ajallaan. ;D *heittelee pikkukivien sijaan salmiakeilla*

    VastaaPoista

Sananvapautta